Kuten
kirjallisuuslistassa totean,
suosittelen tätä tietääkseni ainoata suomenkielistä
entisen mormonin kirjoittamaa teosta mormonikirkon tutkijoille huolimatta
kirjoittajan kristillisestä näkökulmasta.
Maljanen kuvailee elävästi, miten lähetyssaarnaajat
esittäytyvät perheille heidän kodeissaan, miten keskustelut
kehittyvät ja mitä opetuksista m.m. jätetään
pois, ettei tutkija pelästyisi kummallisia oppeja ja harkitsisi
toisenkin kerran, ennen kuin suostuu kasteelle.
Kirjan tiedot kokousajoista ym. ovat tässä vaiheessa
vanhentuneet, sillä nykyään tavalliset jäsenet
istuvat sunnuntaisin n. 3 tuntia yhteen menoon, seurakunnan johto
luultavasti kauemmin. Kellonajatkin saattavat vaihdella silloin
kun itse olin jäsen, aloitimme kl 10 sakramenttikokouksella,
jonka jälkeen oli pyhäkoulu ja sitten naisten kokous,
miesten tietysti istuessa erikseen pappeuskokouksessa. Viikolla
oli muita kokouksia, esim. naisten Apuyhdistys ja nuorten aikuisten
Instituutti ym. sekä näiden lisäksi naisten suorittamat
kotikäynnit ja miesten suorittamat kotiopetukset. Riippuu paljolti
siitä, minkälaisen tehtävän (niitä voi
olla useitakin) on saanut seurakunnassa.
Sisällys
Sain vieraita |
Temppelitoimitus alkaa |
Toinen käynti |
Akti |
Mormonin kirja |
Rituaalit |
Kallisarvoinen helmi |
Temppelin esirippu |
Aabrahamin kirja |
Astumme taivaaseen |
Mooseksen kirja |
Mittasuhteiltaan valtava työ |
Opin ja Liittojen Kirja |
Mistä varat |
Viisauden Sana |
Iankaikkinen avioliitto |
Menemme kasteelle |
Moniavioisuus |
Palautettu pappeus
|
Uusi Siion
|
- Aaronin pappeus
- Melkisedekin pappeus
|
Pyhä alusasu, garment
Henkien tunnistaminen |
Lähellä luopumusta |
Temppelimatkan jälkeen |
Kokouksien kahleissa |
Näyt ja ilmoitukset |
Suhtautuminen ulkopuolisiin |
Lähetystyö |
Nousen seurakunnan johtoon |
Palkaton pappeus? |
Lain alaisuudessa |
Jatkuva ilmoitus |
Matkustamme temppeliin |
Hajoita ja hallitse |
Temppelissä |
Tuhlaajapojan paluu |
Kasteet kuolleiden puolesta |
Kolme vuotta myöhemmin |
Muutamia otteita:
Luku Sain vieraita
... Hiukan harmistuneena työni keskeytymisestä pyyhin
pahimpia tahroja pois käsistäni ja menin sisään,
jossa nuo kysyjät, kaksi siististi pukeutunutta nuorta miestä
oikeastaan vasta poikaa, odottivat. ... Olemme kirkon
miehiä. Saammeko istuutua hetkeksi? ... Viittasin poikia istumaan
ja jäin odottamaan. Pojat esittäytyivät: Baker ja
Burrel, vanhin Baker, vanhin Burrel. Vanhin, jokin uusi tittelikö?
ajattelin. Onhan niitä kaikenlaisia. Mutta, miksi oikein
Amerikasta asti? No, kaipa se siitä selvinnee. Pojat pyysivät
luvan kertoa tulonsa syyn ja minä myönnyin.
Nämä pojat osasivat todella asiansa, ja suurimman vaikutuksen
taisi tehdä heidän jännittävä amerikkalainen korostuksensa. Olin
silloin, 30-vuotiaana vielä niin naivi ja lapsellinen, että ihannoin
kaikkea amerikkalaista, kieltä ja kulttuuria.
Koulussa ei englannin opiskelu tosin ollut tuottanut kovinkaan
mittavia tuloksia, sillä en koskaan oppinut pitämään tästä jalosta
kielestä. Mutta poikien käyttämä kieli, amerikanenglanti, oli mielestäni
aivan toista. Miehekästä kuin kalliovuorten raju kauneus tai rannattoman
preerian kutsu.
Ja miten taitavasti pojat järjestivätkään minulle tilaisuuden loistaa
niillä muutamilla englanninkielisillä sanonnoilla, jotka koulussa
olivat vastahakoiseen päähäni tarttuneet. Ja jos yritykseni heitä
naurattikin, niin suurenmoisesti he sen salasivat. Sainhan näin
tilaisuuden todistaa vaimolleni, miten erinomainen ja älykäs olinkaan.
Keskustelumme oli todella mielenkiintoinen, aivan kuin pojat olisivat
tunteneet minut läpikotaisin, niin taitavasti he johdattelivat keskustelumme
juuri nähin asioihin, jotka kiinnostivat minua tai joista minulla
oli edes jonkinmoinen mielipide tarjottavana.
Minä todella viihdyin heidän seurassaan. Oikeastaan olin pettynyt
heidän kertoessaan, että olisi jo aika lähteä. Mutta he palaisivat
mielellään, jos vain haluaisin.
Minä en ainoastaan halunnut, vaan suorastaan vaadin poikia tulemaan
uudelleen ja niin me sovimme heidän seuraavasta käynnistään. Meistä,
vaimostani ja minusta, oli tullut "tutkijoita". Itse emme vain tienneet
sitä.
Illalla, kun vaimoni kanssa erittelimme päivän tapahtumia ja ennen
kaikkea poikien vierailua, huomasin, miten vähän olin saanut heistä
tietää. Toinen valmistuisi pian eläinlääkäriksi, toinen ei vielä
tiennyt, mitä lähteä opiskelemaan. He kumpikin olivat suurista ja
suurenmoisista perheistä, näin sen valokuvista, joita he auliisti
esittelivät. Kumpikaan heistä ei tupakoinut, ei edes kahvi
kelvannut, tarjosin heille molempia.
Mutta siinä olikin kaikki. Miksi he olivat täällä Suomessa? Mikä
heidän edustamansa kirkko oikeastaan oli? Se oli jäänyt jotenkin
taustalle; minua ja mielipiteitäni he pitivät tärkeämpinä. Muutaman
meillä viettämänsä tunnin aikana he olivat keskittyneet vain meihin
ja todella onnistuneet. He tiesivät meistä lähes kaiken tietämisen
arvoisen, mistä pidimme tai mitä arvostimme. Mikä mielestämme oli
oikeudenmukaista, mikä ei.
Pidin todella näistä pojista. Heillä oli aikaa minulle ja mielipiteilleni,
ja jotenkin minusta tuntui, että heidän mielenkiintonsa minua kohtaan
oli aitoa. Omahyväisessä mielessäni soivat heidän sanansa, että
juuri minunkaltaisiani, älykkäitä ja totuutta etsiviä ihmisiä varten
he olivat tulleet kaukaa, puolen maapallon takaa. ...
Luvusta Toinen käynti
Kello oli tasan yhdeksäntoista, niinhän olimme sopineet, kun ovikello
soi. Paitsi että käyttäytyivät kohteliaasti, pojat olivat myös täsmällisiä.
Pidin heistä yhä enemmän. Miten siististi he pukeutuivatkaan. Miten
hyvin hoidetut hiukset, ei hartioille valuva likainen kuontalo niinkuin
näillä kotoisilla, risupartaisilla maailmanmurehtijoilla. Entä heidän
ystävällinen, lämmin hymynsä, joka tuntui tarttuvan jokaiseen yhdessä
elettyyn hetkeen. Ei tupakkaa, ei alkoholia, ja kuitenkin he olivat
niin onnellisia. Itse tupakoin vielä silloin, enkä voinut ymmärtää,
miten tuosta sinänsä epäterveellisestä tavasta pääsisi eroon. Kun
katsoin heidän terveyttä uhkuvaa olemustaan, en mielessäni voinut
olla kadehtimatta heitä. Saisinpa omat lapseni joskus tuollaisiksi.
Kirkko, joka kasvattaa noin hienoja nuorukaisia, ei voi olla väärässä.
Kellon täsmällisyydellä saapuivat uudet ystäväni ja yhä mielekkäämmältä
tuntui kaikki se, mistä he puhuivat. Jotenkin selittämättömällä
tavalla alkoi heidän oppinsa tuntua yhä läheisemmältä, aivan kuin
itse olisin ollut mukana kirkkoa palautettaessa. Niin samankaltaiselta
heidän opetuksensa kuulosti, kun vertasin omiin aivoituksiini.
Näin jatkui opetuksemme. Usein kävi niinkin, että malttamaton mieleni
rönsyili syvällisempiin kysymyksiin, kuin kulloinenkin oppiaihe
olisi edellyttänyt, mutta tahdikkaasti minut palautettiin maan pinnalle
lupaamalla, että kysymyksiini myöhemmin löytyisi varmasti vastaus.
Mutta juuri nyt he halusivat puhua kanssani palautetusta kirkosta,
jota Herra itse johtaa elävän profeetan kautta. Uskoinko minä, että
näin olisi totta ja oikeudenmukaista? ...
Lähtiessään pojat jättivät minulle kirjan, jossa kerrottaisiin
muinaisten profeettojen lisäksi tulevista ja siitä, miten Kristus
kävi myös Amerikan mantereella. Sanoihan Hän itse, että Hänellä
oli oleva muitakin lampaita kuin omaisuuskansansa Israel, miksi
ei sitten myös uudella mantereella? Kirjan nimi oli Mormonin Kirja.
Kun pojat vielä ennen lähtöään pyysivät lupaa rukoilla perheeni
puolesta, kehotin onnellisena heitä siihen. Miten kaunis rukous
se olikaan. Vilpittömästi nuo nuorukaiset kiittivät taivaallista
Isää siitä, että heillä oli ollut etuoikeus tavata juuri tämä ihana
perhe ja ennen kaikkea siitä, että itse olin niin suurenmoinen
perheeni päänä. Ja taas kerran minä lankesin oman itsekkyyteni ansaan
antaessani näitten varsin tavallisten amerikkalaisten sanontojen
ja mitään tarkoittamattomien superlatiivien lämmittää mieltäni.
...
Luvusta Opin ja Liittojen kirja
... Eräs mormonismin parhaimmista ja puhtaimmista periaatteista
on juuri edellä mainittu Viisauden Sana. Omassa erinomaisuudessaan
myöhempien aikojen pyhät unohtavat vain sen, että miljoonat muutkin,
mormonismista autuaan tietämättömät ihmiset noudattavat näitä samoja,
perin järkeviä periaatteita.
Viisauden Sana ei nimestään huolimatta ole kirja, vaan osa laajempaa
kokonaisuutta, Opin ja Liittojen Kirjaa, eräs sen profetioista.
Kun ehdoton raittius on mormoniopin mukaan eräs pelastuksen periaatteista,
on tästä profetiasta muodostunut eräänlainen sakraalikäsite, jolle
vuosien kuluessa on vakiintunut em. nimi.
... Jotenkin kuvaavaa tavalle, jolla Joseph Smith laati profetioitaan,
on kertomus tämän elämänohjeen julkitulosta. Kyllästyneenä ja kiusaantuneena
alituiseen tupakansavuun ja juopuneiden suureen määrään kokouksissaan
nuori johtaja kerran poistui kesken kokouksen rukoilemaan Herralta
apua tilanteeseen, kuten hän itse kertoo. (History of Joseph Smith)
Voisi helposti olettaa, että nuori Joseph olisi nöyrtynyt Herransa
eteen ja rukoillut Häneltä vastausta mieltään askarruttavaan kysymykseen.
Mutta ei, kuten muissakin "profetioissaan" Joseph pyysi vain allekirjoitusta
omille päätöksilleen, tarjotakseen ne sitten Herralta tulleina ilmoituksina
halullisille. Outoa sinänsä, että tämä, nykyisin eräs tiukimmin
valvotuista käskyistä tuli aluksi "lähetettäväksi tervehdyksenä,
ei käskynä tai pakkona..." vaan ohjeena ja opastuksena. ...
... Tämän käskyn, viisauden sanan ehdollisuus, vähittäinen voimaantulo
on jotakin ainutkertaista ainakin kristillisinä itseään pitävien
kirkkojen keskuudessa. ... Tässä vaiheessa elin kuitenkin näennäisesti
elämäni onnellisinta aikaa, olinhan vapautunut tupakan ja alkoholin
käytöstä. Suhteeni perheeseeni olivat kunnossa, ja mikä tärkeintä,
uskoin löytäneeni elämääni myös hengellisen sisällön.
Mikään tähän saakka omaksumastani opetuksesta ei ollut ristiriidassa
aikaisemman, tosin vaatimattoman, Raamatun tuntemukseni kanssa.
Päin vastoin tuntui, että omaksumani oppi avasi uusia, selkeämpiä
näköaloja Raamatun totuuksiin.
Vasta vuosia myöhemmin, organisoidessani itse lähetystyötä seurakunnassani,
oivalsin, miten nerokkaasta eksytyksestä oli kysymys. Käännytystyön
aikana ei asiasta kiinnostuneelle tutkijalle tuoda esille mitään
sellaista, mikä hämmentäisi hänen aikaisempia käsityksiään. Päinvastoin,
useimmat opetukset ja väitteet tuntuvat tukevan Raamatun opetuksia,
tai sitten ne sivuavat yleisesti hyväksyttyjä eettisiä tai siveellisiä
arvoja. Ja jos joku kaltaiseni epäilijä liiallisilla kysymyksillään
potki yli karsinan aidan, hänet rauhoitettiin helposti vakiovastauksella,
että asiat kyllä myöhemmin selvenevät. Tässä vaiheessa kun asianomainen
ei ole vielä riittävän valmis valaisemaan mieltään koko totuudella.
Käsitykseni mukaan valehdella voi monin tavoin ja vaikeneminen
on yksi niistä. Ei koskaan, ei kenellekään tutkijalle kerrota mormonismin
koko totuutta. Ei ennen kuin asianosainen on saatu kasteelle ja
sitten sitä tietä, temppelin kautta, kohti ikuista vaitioloa. ...
|